perjantai 24. maaliskuuta 2017

KAUPUNGIN LAHJA TÄNÄ VUONNA SYNTYNEELLE


Mä en voi sanoo muuta kun WAU! Lahjojen (ja etenkin yllätysten) rakastajana olin ihan innoissani kun sain eilisellä neuvolareissulla pienen lahjan. Neuvolatäti ojensi minulle kauniin kangaskassin ja sanoi, että se on lahja tänä vuonna syntyneille vauvoille, 100 -vuotiaan Suomen kunniaksi. Miten hienoa, että täällä meillä ainakin jaetaan tällaisia lahjoja! Kangaskassi oli kätevä, koska siinä on sisällä kosteutta kestävä pinta. Miten täydellinen vaikka kesäisillä uimareissuilla! Kassi oli täynnä mitä kivoimpia ja tarpeellisempia juttuja, ajatellen näin vauvaperheen arkea. Siellä oli mm. Pirkan tuotteita; tuttipullo, sinkkivoide, talkki, kosteuspyyhkeitä, vauvapesu ja perusvoide. Sitten siellä oli suloiset pienet tossut ja kuolalappu sekä ilves -heijastin. Mun mielestä hienoa oli myös se, että pakettiin oli valittu lähellä tuotettua, kotimaista tavaraa! Uskon ainakin syvästi että myös tossut, kuolalappu ja kassi ovat jonkun ihanan suomalaisen itse tekemät.

Onko muilla paikkakunnilla jaettu tätä samaa tai jotain toisenlaista pakettia? :)

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

KUN LAPSI ITSELLEEN LELUN OSTI


Otin maanantai -iltana vähän laatuaikaa isompien lasten kanssa ja lähdimme heidän kanssaan shoppailemaan. Vauva jäi siis isin kanssa kotiin ja minä sain keskittyä pelkästään kahteen isompaani <3
  Olin jo edellisenä päivänä ehdottanut, että Mikael saa käydä lelukaupasta ostamassa jotakin omilla säästöpossusta löytyvillä rahoillaan. Poika oli siitä ihan super innoissaan ja odottikin koska pääsee kauppaan. Ei tarvitse montaa kertaa miettiä mitä sain vastaukseksi kun kysyin autossa että mitä lapset haluavat tehdä ensimmäisenä. No lelukauppaan tietysti! Mikaelilla ei ollut paljoa kolikoita mukana, joten mitään isoa ei saatu ostettua, mutta hetken leukaupassa kiertelyn jälkeen hän päätyi ostamaan itselleen Postimies Paten ja postiauton. Sillä onkin leikitty kotona ahkerasti!

Lelukaupan jälkeen lapset halusivat laskemaan liukumäkeä, joten mehän suunnattiin sinne. Isompi vaan ei malttanut olla kauan, koska odotti jo kotiin pääsyä ja uusia leikkejä Paten kanssa. Käytiin kuitenkin välissä juomassa vähän cocista Hesburgerissa, jonka jälkeen suunnattiin vielä Stadiumiin ostamaan Linnealle uudet lenkkarit. Ne oli muuten hyvässä alennuksessa, ja me ollaan ainekin ostettu nyt molemmille lapsille lenkkarit yhteensä kolmellakympillä!

Mikaelin mielestä koko reissun paras juttu oli saada uusi lelu. Yllätyss!

Linnean mielestä parasta reissussa oli saada uudet lenkkarit! (Materialistin lapset on tyytyväisiä tavarasta..)

Hulvattominta reissussa oli ainakin lasten ja erään papparaisen mielestä se, kun mä olin jo menossa lenkkareiden kanssa kassalle ja Linnea päätti karata. Hän lähti juoksemaan ulos kaupasta kauppakeskuksen käytäville ja Mikael perässä. No kengät jäi tasan siihen, heh!

Olipa mukava käydä ilman vauvaa, isompien lasten kanssa ostoksilla. Sai antaa kaiken huomion vain heille. Otatteko te usein laatuaikaa vaikka yhden lapsen kanssa kerrallaan? Mitä te silloin teette? :)

lauantai 18. maaliskuuta 2017

VAUVANVAATTEITA


Voi haikeus! Me ollaan jouduttu pakkaamaan jo kaikki 56cm vaatteet pois. Osa niistä on lähtenyt eteenpäin niitä tarvitseville, osa myyntiin ja osa säilytykseen ihan omia tarpeita ajatellen. Nyt siis on kaikki ne ihan vauvamaiset vaatteet pistetty pois ja tilalle sain kaivaa kaappii keräytyneitä 62cm vaatteita. Ne alkaa olla jo aika poikamaisia -kiitos äidinvaiston joka osui oikeaan. Näissä kuvissa on mun lempparit, enemmänkin meiltä löytyy. Uutena olen tainnut ostaa vain tuon sulkabodyn Citymarketista. Muutama vaate on tullut lahjaksi ja loput ovat kirppareilta. Täällä ilmoittautuu yksi lastenvaatehullu, joka ihan innoissaan hypistelee (lähes päivittäin) kaikkia näitä ihania "uusia" vauvanvaatteita!

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

LOMALLA UKKO-HALLASSA

Heippa! Me päästiin viikonvaihteessa pitkästä aikaa vähän lomalle. Torstaina suunnattiin kohti Hyrynsalmen Ukko-Hallaa. En ollut koskaan kuullutkaan koko paikasta, mutta lomareissu oli mukava ja paikka täytti odotukset. Matka kesti kahdeksan tuntia pysähdysten kanssa ja täytyy kyllä olla erittäin ylpeä lapsista kun jaksoivat istua molemmat matkat kiltisti!

Perillä meitä odotti iso sininen mökki, joka oli mukavasti vähän metsän keskellä mutta silti lähellä kaikkea. Tai no siis jos nyt voi sanoa että koko pieni kylä olisi muka ollut lähellä jotakin. Mutta laskettelurinteet ja saunamaailma olivat noin kilometrin päässä mökistä. 

Torstai -iltana käytiin vain vähän kävelemässä ja katselemassa paikkoja. Yritettiin löytää pulkkamäki, mutta ei löydetty sitä pimeässä, niinpä tyydyttiin vain kävelemään. 
Perjantaina käytiin sitten pulkkamäessä kun sellainen löydettiin, ulkoiltiin paljon ja illalla käytiin laavulla makkaranpaistossa. Kristian nukkui pitkiä unia vaunuissa ulkona ja lapset nauttivat ihan täysillä serkkutyttöjen seurasta. Heillä oli niin hyvät leikit mökin yläkerrassa, että lapsia tuskin näki koko loman aikana, heh.


Lauantaiksi oltiin vuokrattu moottorikelkka, joten aamu alkoi parisuhdeajalla, kun miehen kanssa käytiin hakemassa kelkka. Suunnattiin kelkkareitille johonkin Ukko-Hallan korpimetsään ja kelkkailtiin noin 36km. Minäkin pääsin kuskin paikalle ja vitsit miten mahtavaa oli päästä pitkästä aikaa ajamaan moottorikelkalla! Reitin varrella oli ihan mielettömiä maisemia ja sääkin oli juuri ihanan aurinkoinen. Reissu kesti tunnin ja vauva oli nukkunut koko sen ajan kiltisti vaunuissa.
Sunnuntaina ehdittiin käydä aamulla vielä pikainen kelkkalenkki, jonka jälkeen piti alkaa pakkaamaan ja siivoamaan mökkiä. 

Meillä oli huippu loma, eikä harmita yhtään että jäi Vuokatin mökki saamatta. Olihan Ukko-Hallaan pidempi matka, mutta mökki oli tilavampi ja muutenkin vaihtelu oli vain hyväksi. Oli mukavaa päästä pois tutuista maisemista sinne lumen keskelle!


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

MUOVAILUHETKI LASTEN KANSSA


Heippa! Mun teki ihan hirveästi mieli tulla kirjoittelemaan, mutta en meinannut millään keksiä mistä kirjoittaisin. Postausaiheita olisi pää pullollaan, mutta niiden toteutus on vähän jäissä. Päätin sitten tulla kertomaan meidän maanantain taidehetkestä. Keksittiin, että tehtäisi itse muovailuvahaa ja lapsethan olivat siitä innoissaan. Pienimmän nukkuessa ulkona päiväuniaan ryhdyttiin sitten toimeen.

Lapsille omat kulhot joihin he saivat mitata ainekset omaan muovailuvahaansa (joka tunnetaan myös nimellä taikataikina)

2dl suolaa, 4dl vehnäjauhoja ja vettä sen verran että massasta tulee muovailtavaa. Ainekset vain sekaisin ja sitten värjäyspuuhiin! Eli värjäämiseen tarvitsee elintarvikevärejä. Meidän massat jäivät vähän marmorikuvioisiksi koska en jaksanut sekoitella taikinaa kunnolla. Lapset saivat painaa piparimuoteilla kuvia ja lopuksi jokaiseen kuvioon tehtiin pillillä ripustusreikä.

Nyt taideteokset odottavat pöydällä kuivumista jonka jälkeen tehdään niistä avaimenperiä ja tauluja tärkeille ihmisille! :)